Luukku 9!
Luukku 1 - Ruåtsalaiset liikenteessä
Luukku 2 - Tjolöholms slott
Luukku 3 - Asiat, joista en pidä Ruotsissa
Luukku 4 - Jouluvalmisteluja
Luukku 5 - Shit I love
Luukku 6 - Asioita joita arvostan Suomessa
Luukku 7 - Suomalaisuus Ruotsissa
Luukku 8 - Ruotsalainen joulupöytä
Luukku 9 - Ruotsin hevosmaailmaa
Tähän alkuun ensin HUOMIO: Tämä kirjoitus koskettaa vain hyvin pientä osaa ruotsalaisesta hevosmaailmasta eikä todellakaan ole tarkoitus yleistää. Varoitus myös extrapitkästä tekstistä.
Ruotsalainen hevosmaailma ei suomalaisesta suurimmilta piirteiltään kauheasti eroa. No niin, sama eläin, samat lajit. Täällä kuitenkin huomaa olevan pidemmät perinteet ja se varmasti on yksi syy sen takana, että Ruotsista tulee enemmän menestyneitä ratsastajia kuin Suomesta. Ilmastolla on tietysti siihen osuutensa, mutta jos realistejä ollaan, niin tänäänkin etelä-Ruotsia riepotteli lumimyrsky ja lunta onkin varmaan jo noin kolme-, neljäkymmentä senttiä, pakkasta noin -10 tuntumassa.
Joannalla ja Fredricalla on aina ollut selvät sävelet ratsastuksen suhteen. Viisivuotiaina he aloittivat shetlanninponeilla Miranda ja Gina, joista Gina on ylläpidossa muualla ja Miranda loisii vieläkin täällä, kun Lisbethillä ei ole ollut sydäntä sen myymiseen. Kuitenkin, viisivuotiaina talutusratsastuksessa äitinsä ohjauksella aloittaneet tytöt ratsastelivat lyhyempiä aikoja ja useimmiten maastossa. Yhdet puomiluokat tytöt ehtivät ponien kanssa käydä kuusivuotiaina, joista todisteena ovat tyttöjen suurimmat ylpeydet, ruusukkeet!
 |
| huima puominylitys Mirandalla! |
Tyttöjen kasvaessa alettiin katsomaan jo tulevaisuutta. Vaikkeivat tytöt edelleenkään ole liian isoja shetlanninponeille, tarvittiin kuitenkin alle jo edistyneemmät ponit. Joanna ja Fredrica eivät olleet täyttäneet vielä edes seitsemää kun Gina -poni lähti ylläpitoon ja tilalle tuli Ryttis, pieni ja kirjava poni, joka oli aiemmin kilpaillut koulua ja oli täysin maastovarma. Tytöille se on tosi näppäränkokoinen ja siihen oli helppo siirtyä shetlanninponeista.
Ratsastamaan lähtiessä J & F vuorottelevat aina poneilla. Kummallakaan ei ole sitä "omaa ponia" vaan kummatkin ovat heidän yhteisiä. Näin tytöt pääsevät ratsastamaan erilaisilla poneilla eivätkä totu siihen yhteen ja turvalliseen.
Kevään lopulla alkoi kuitenkin tyttöjen seitsemäs syntymäpäivä häämöttää ja oli aika siirtyä pois shetlanninponeista. Tilalle hankittiin siis Ruotsin kansallisia kisannut Romario, joka oli hieman Ryttistä isompi, 124 senttiä korkea. Näin pikkuhiljaa tytöille otettiin hieman vaikeampaa ja isompaa ponia alle. Romario ja Ryttis ovat luonteiltaan kaksi tyystin erilaista. Ryttis on tamma joka tietää mitä tahtoo ja ottaa sen mitä haluaa. Romario taasen on se tasainen ruuna, joka tekee yleensä sen mitä pyydetään (jos vain pyydetään oikein), mutta joka innostuu mm. laukassa (kisaponi! ;) ). Molemmat ponit ovat aivan täydellisiä maastossa, menevät koppiin mukisematta (Romario kävelee yksinään) ja ovat kilttejä hoitaa (vaikkakin Ryttis voi hieman uhitella).
Ensi kevääksi sävelet ovat jo selvät. Kahdeksanvuotiaina tytöt saavat alkaa kilpailla. Silloin Ryttis vaihdetaan isompaan b-poniin. Tällöin tytöt saavat osallistua myös jo viikonloppu ratsastusleirille. Tällöin kuitenkin tyttöjen täytyy tehdä ratkaisu haluavatko he jatkaa voimistelua vai ratsastusta, koska silloin alkaa panostaminen yhteen lajiin. Ratsastus on kuitenkin viemässä tästä voittoa, vaikkakin se ei aina innostakaan.
Hästnet on monta kertaa koluttu ja sieltä J & F katsovat alvariinsa uusia poneja seuraavaa kevättä miettien. Heillä on täysin tiedossa että jos he haluavat kehittyä ratsastuksessa, täytyy heidän luopua vanhoista poneista ja siirtyä uusiin, loppujen lopuksi sitten vaihtaa kokonaan hevosiin.
Vaikkakin tällä hetkellä tytöt ratsastavat yleensä vain maastossa, tietävät he, että kouluratsastus kannattaa. Jo seitsemänvuotiaina he tietävät, että hevosen jänteille tekee hyvää ratsastaa joskus kovilla pohjilla, ja että on hyvä, jos hevonen pyöristää kaulaa, mutta sitä ei saa vääntää sinne. He osaavat tehdä hevosten iltaruuat ja ymmärtävät, että kuumina päivinä hevosille tarjotaan vettä vielä ennen kuin lähdetään ratsastamaan. Tässä vain pari esimerkkiä!
Muun muassa Folkuniversitet tarjoaa täälläkin päin kurssia ponivanhemmille. Tällä kurssilla vanhemmat oppivat mm. miten tuetaan lasta harrastuksessa ja mitä esim. kilpailutilanteissa tehdään. Missä tälläiset kurssit ovat suomalaisten lasten vanhemmille? Täällä vanhemmat mm. hakevat lastensa poneille satuloita sovitukseen ja näin pois päin!
Jos nyt kuitenkin lähdetään tästä lasten harrastuksesta ihan yleisiin piirteisiin, mitä olen täällä huomannut.
Hevoset ovat todella usein omassa pihassa. Niitä ei paljoa pidetä muiden talleissa, vaan talleja on aivan joka paikassa. Niitä on kaupunkien keskustoissa, jossain vain, missä on vähänkin tilaa. Göteborgia lähestyessä talleja näkee yhä useammin ja useammin. Ne ovat pieniä ja niissä ei ole monta hevosta, mutta ne ovat siellä silti. Laitumet/tarhat kulkevat junaratojen ja pikateiden vierestä, välissä vain superkorkeat aidat.
Maneeseja on vähän joka puolella. Samoin ratsastuskouluja. Pienestä Tvååkerin kylästä löytyy jo kaksi, plus viereisestä kylästä yksi lisää. Niillä kuitenkin on kysyntää, ja kaikilla näistä on omat maneesit. Toinen on ihan parin kilometrin päässä meiltä. Täältäpäin löytyy paljon vaihtoehtoja harrastajille, niin akateemista ratsastusta, koulu-, este, luonnollista hevosmiestaitoa... Kuitenkin esim. ratsastuskoulun tunneille on tosi vaikea päästä, jos et ole ilmoittautunut alkaineille kursseille. Irtotunteja täällä päin ei paljoa harrasteta. Hinnat pyörivät aika samoissa hinnoissa kuin Suomessakin.
Kisoja ja valmennuksia järjestetään paljon. Viikonloppuisin tiet ovat täynnä koppeja ja niitä näkee usein myös arkipäivisin. On uutta ja vanhaa, vaikkakin enemmän uusia. Kesällä järjestetään todella isoja kisoja, ja mm. Tukholman Horse Show ei täkäläisiä paljon houkuta, kun kesällä pääsee näkemään kunnon kisoja ihan ilmaiseksi.
Hevosia huolletaan myös muutoin kuin vain ratsastamalla. Göteborgin seudulla työskentelevä Stefan on kiropraktikko, joka hoitaa myös hevosia. Olemme käyneet hänen luonaan yhteensä neljä kertaa, niin Romarion kuin Axoletten kanssa. Stefanin hoitonsa ovat kalliita, mutta silti yleensä erittäin täyteen bookattu. Hoitaessaan hevosia hän käyttää shockwave -tekniikkaa, hieroo ja niksauttaa mm. nikamia paikalleen. Axolettella oli mm. yksi nikama pois paikoiltaan, johon Stefan auttoi. Sen selkäongelmat eivät kuitenkaan Stefanilla helpottuneet pitkäkestoisesti, mutta ongelman epäilemme piilevän jossain muualla... Tämä mies kuitenkin käsittelee hevosia hienosti, ammattitaidolla!
Näin talvea kohti mennessä aloin kuitenkin huomata että hevosia kohdellaan hieman liian inhimillistäen. Monissa paikoissa, joissa tiesin olevan hevosia, alettiin ottamaan hevosia sisälle aikaisemmin ja aikaisemmin. Ennen lumentuloa se oli noin viiden maissa, mikä sisänsä ei ehkä ole ihan vakavaa. Nyt lumentulon alkaessa hevoset (niin meidänkin) ovat joutuneet sisälle jo kolmen maissa. Meidän hevoset kuulemma paleltuvat jos ovat ulkona kauemmin. Kolmen maissa ne alkavat jo riekkua, kun ovat oppineet odottamaan talliin pääsyä, jossa ruoka odottaa. Tällöin ne seisovat sisälle kahdeksaan asti aamulla, jolloin minä vien ne ulos. Meidän kaikilla hevosilla on kuitenkin todella paksut talvikarvat, joten paleltumisenvaaraa ei todellakaan ole.
Loimitus on yksi suuri asia, mitä täällä en ymmärrä. Koko kesän kummallakin ponilla oli kesäihottumaloimet päällä. Tämän vielä ymmärsin, sillä itikoita oli aika paljon. Ne kuitenkin saivat pitää loimet yli lokakuuhun asti ja ne jätettiin pois vasta silloin, kun lämpötila alkoi olemaan nolla aamuisin. Noin kuukausi tätä ennen olisi mielestäni ollut sopivampi aika tälle...
Sadepäivinä, oli se sitten ihan pelkkää sadetta tai lumisadetta, täytyy kaikilla hevosilla olla sadeloimi. Siis tuolla meidän paksulla shetlanninponilla, joka ei todellakaan tuolla kastu! Tänään lumisateessa se oli vielä saanut loimensa heitettyä toiselle puolelleen - mahtoi tuntua tosi kivalle :/ Kokeilin sen kaulasta karvaa, ja iho oli aivan kuiva, vaikkakin pinnalta karva olikin märkä. Muuten Roquette ja Miranda saavat olla ilman loimia, mutta Axolette saa selkäongelmiensa vuoksi aina loimen (mikä vielä menee minun jakeluuni).
Romario ja Ryttis saavat kuitenkin aiiiina sadeloimen jos tuule hiukankin, ja asteita on yli viisi. Tämä kuulostaa minulle jo hätävarjelun liioittelulta... Paksukarvaiset ponit, kuusi astetta pakkasta, loimet niskaan.... Kun tiedän itse ottavani ponit sisälle, jätän joskus loimet pois.
Jos muuten joku ihmettelee yllä olevan kuvan "kuonokoppaa" se oli Romariolla lumien tuloon asti - se auttamattomasti ahmii kaikki ruokansa ja varjelee heiniään kuin nälkään nääntyvä viimeistä palaansa.
Riimunnaru täällä kotona asetaan hevosen posken kohdalla olevaan neliönmalliseen palaseen, eikä siis suinkaan siihen leuan alla olevaan renkaaseen. Tämä oli ja on edelleenkin mielestäni aivan järjetöntä. Vien joka arkipäivä isot hevoset Roquette ja Axolette tarhaan, jos oikeasti laittaisin riimunnarun näihin minun puolimmaisiini renkaisiin, ei hyvää seuraisi. Kokeiltu on, ponien kanssa. Kun hevonen yrittää lähteä ja nykäisen takaisin, saan ei-toivotun vieraan syliini, sillä sen sijaan että se vaikuttaisi taaksepäin, se vaikuttaakin sivulle päin. Ei hyvä! On kai sanomattakin selvää että jätin tämän tavan pois heti...
Ratsastukseen ponit saivat kesällä aina korvahuput - ettei kärpäset haittaa. Nykyään niille laitetaan heijastinratsastusloimet. Kuolaimina toimivat pelhamit, jotka tuntuvat myöskin hieman hätävarjelun liioittelulta. Toki tytöt ovat oikeasti ikäisekseen todella helläkätisiä, mutta niiden käytön syyksi ilmoitettu "hätäjarru maastossa" on kuitenkin mielestäni aika turha. Jos ponit oikeasti päättäisivät lähteä, ne lähtisivät. Nämä kuolaimet painavat ihan tolkuttomasti. Ilman leuan alta kulkevaa remmiä niitä ei kuitenkaan kuulemma käytettäisi, sillä niistä Lisbeth ei pidä. Axolettella sain kuitenkin käyttää ihan kolmipaloja.
Satulat ovat vähän "tee-se-itse" -malleja, sillä niihin on tehty romaaneja itse. Poneilla on todella hankalat selät - 18-vuotiaan veteraani Romarion selkälihakset ovat tippuneet ja sen säkä on kuitenkin korkea. Ryttis on erittäin leveä, mutta kuitenkin todella lyhytselkäinen, säkää sillä ei oikein ole. Lisbeth on ompelukoneineen kuitenkin hieman muokannut näitä ja tällä hetkellä ne tuntuvat toimivan.
Nyt runsaan lumentulon kanssa sain kuitenkin kohdata sen naurettavimman jutun. Tilsojen tulon takia minua kehotettiin puhdistamaan hevosten kaviot ennen ulosvientiä. Jos olet hiukankin hevosihminen, purskahdat nauramaan tässä vaiheessa. Jos kavioidenpuhdistus ennen ulosvientiä ehkäisisi tilsoja, olisin onnellinen ihminen! Se ei kuitenkaan käy näin. Noh, sen asian kait sitten tajusivat he itsekin, sillä huomenna meikäläiselle näytetään kuulemma joku toinen kikka... Noh, sanonpahan vain, että jos sitä käytettiin tänään, niin harmi vain, kaikki hevoset tulivat sisälle lumikokkareet jaloissaan.
 |
| Ryttis talutusratsun osaa esittämässä, kyydissä tyttöjen kaveri Tuva |
Ratsastamaan lähtiessä J & F vuorottelevat aina poneilla. Kummallakaan ei ole sitä "omaa ponia" vaan kummatkin ovat heidän yhteisiä. Näin tytöt pääsevät ratsastamaan erilaisilla poneilla eivätkä totu siihen yhteen ja turvalliseen.
Kevään lopulla alkoi kuitenkin tyttöjen seitsemäs syntymäpäivä häämöttää ja oli aika siirtyä pois shetlanninponeista. Tilalle hankittiin siis Ruotsin kansallisia kisannut Romario, joka oli hieman Ryttistä isompi, 124 senttiä korkea. Näin pikkuhiljaa tytöille otettiin hieman vaikeampaa ja isompaa ponia alle. Romario ja Ryttis ovat luonteiltaan kaksi tyystin erilaista. Ryttis on tamma joka tietää mitä tahtoo ja ottaa sen mitä haluaa. Romario taasen on se tasainen ruuna, joka tekee yleensä sen mitä pyydetään (jos vain pyydetään oikein), mutta joka innostuu mm. laukassa (kisaponi! ;) ). Molemmat ponit ovat aivan täydellisiä maastossa, menevät koppiin mukisematta (Romario kävelee yksinään) ja ovat kilttejä hoitaa (vaikkakin Ryttis voi hieman uhitella).
 |
| Allekirjoittanut edustaa... Tässä kuitenkin Romario! |
Ensi kevääksi sävelet ovat jo selvät. Kahdeksanvuotiaina tytöt saavat alkaa kilpailla. Silloin Ryttis vaihdetaan isompaan b-poniin. Tällöin tytöt saavat osallistua myös jo viikonloppu ratsastusleirille. Tällöin kuitenkin tyttöjen täytyy tehdä ratkaisu haluavatko he jatkaa voimistelua vai ratsastusta, koska silloin alkaa panostaminen yhteen lajiin. Ratsastus on kuitenkin viemässä tästä voittoa, vaikkakin se ei aina innostakaan.
Hästnet on monta kertaa koluttu ja sieltä J & F katsovat alvariinsa uusia poneja seuraavaa kevättä miettien. Heillä on täysin tiedossa että jos he haluavat kehittyä ratsastuksessa, täytyy heidän luopua vanhoista poneista ja siirtyä uusiin, loppujen lopuksi sitten vaihtaa kokonaan hevosiin.
Vaikkakin tällä hetkellä tytöt ratsastavat yleensä vain maastossa, tietävät he, että kouluratsastus kannattaa. Jo seitsemänvuotiaina he tietävät, että hevosen jänteille tekee hyvää ratsastaa joskus kovilla pohjilla, ja että on hyvä, jos hevonen pyöristää kaulaa, mutta sitä ei saa vääntää sinne. He osaavat tehdä hevosten iltaruuat ja ymmärtävät, että kuumina päivinä hevosille tarjotaan vettä vielä ennen kuin lähdetään ratsastamaan. Tässä vain pari esimerkkiä!
Muun muassa Folkuniversitet tarjoaa täälläkin päin kurssia ponivanhemmille. Tällä kurssilla vanhemmat oppivat mm. miten tuetaan lasta harrastuksessa ja mitä esim. kilpailutilanteissa tehdään. Missä tälläiset kurssit ovat suomalaisten lasten vanhemmille? Täällä vanhemmat mm. hakevat lastensa poneille satuloita sovitukseen ja näin pois päin!
Jos nyt kuitenkin lähdetään tästä lasten harrastuksesta ihan yleisiin piirteisiin, mitä olen täällä huomannut.
Hevoset ovat todella usein omassa pihassa. Niitä ei paljoa pidetä muiden talleissa, vaan talleja on aivan joka paikassa. Niitä on kaupunkien keskustoissa, jossain vain, missä on vähänkin tilaa. Göteborgia lähestyessä talleja näkee yhä useammin ja useammin. Ne ovat pieniä ja niissä ei ole monta hevosta, mutta ne ovat siellä silti. Laitumet/tarhat kulkevat junaratojen ja pikateiden vierestä, välissä vain superkorkeat aidat.
Maneeseja on vähän joka puolella. Samoin ratsastuskouluja. Pienestä Tvååkerin kylästä löytyy jo kaksi, plus viereisestä kylästä yksi lisää. Niillä kuitenkin on kysyntää, ja kaikilla näistä on omat maneesit. Toinen on ihan parin kilometrin päässä meiltä. Täältäpäin löytyy paljon vaihtoehtoja harrastajille, niin akateemista ratsastusta, koulu-, este, luonnollista hevosmiestaitoa... Kuitenkin esim. ratsastuskoulun tunneille on tosi vaikea päästä, jos et ole ilmoittautunut alkaineille kursseille. Irtotunteja täällä päin ei paljoa harrasteta. Hinnat pyörivät aika samoissa hinnoissa kuin Suomessakin.
Kisoja ja valmennuksia järjestetään paljon. Viikonloppuisin tiet ovat täynnä koppeja ja niitä näkee usein myös arkipäivisin. On uutta ja vanhaa, vaikkakin enemmän uusia. Kesällä järjestetään todella isoja kisoja, ja mm. Tukholman Horse Show ei täkäläisiä paljon houkuta, kun kesällä pääsee näkemään kunnon kisoja ihan ilmaiseksi.
Hevosia huolletaan myös muutoin kuin vain ratsastamalla. Göteborgin seudulla työskentelevä Stefan on kiropraktikko, joka hoitaa myös hevosia. Olemme käyneet hänen luonaan yhteensä neljä kertaa, niin Romarion kuin Axoletten kanssa. Stefanin hoitonsa ovat kalliita, mutta silti yleensä erittäin täyteen bookattu. Hoitaessaan hevosia hän käyttää shockwave -tekniikkaa, hieroo ja niksauttaa mm. nikamia paikalleen. Axolettella oli mm. yksi nikama pois paikoiltaan, johon Stefan auttoi. Sen selkäongelmat eivät kuitenkaan Stefanilla helpottuneet pitkäkestoisesti, mutta ongelman epäilemme piilevän jossain muualla... Tämä mies kuitenkin käsittelee hevosia hienosti, ammattitaidolla!
Näin talvea kohti mennessä aloin kuitenkin huomata että hevosia kohdellaan hieman liian inhimillistäen. Monissa paikoissa, joissa tiesin olevan hevosia, alettiin ottamaan hevosia sisälle aikaisemmin ja aikaisemmin. Ennen lumentuloa se oli noin viiden maissa, mikä sisänsä ei ehkä ole ihan vakavaa. Nyt lumentulon alkaessa hevoset (niin meidänkin) ovat joutuneet sisälle jo kolmen maissa. Meidän hevoset kuulemma paleltuvat jos ovat ulkona kauemmin. Kolmen maissa ne alkavat jo riekkua, kun ovat oppineet odottamaan talliin pääsyä, jossa ruoka odottaa. Tällöin ne seisovat sisälle kahdeksaan asti aamulla, jolloin minä vien ne ulos. Meidän kaikilla hevosilla on kuitenkin todella paksut talvikarvat, joten paleltumisenvaaraa ei todellakaan ole.
Loimitus on yksi suuri asia, mitä täällä en ymmärrä. Koko kesän kummallakin ponilla oli kesäihottumaloimet päällä. Tämän vielä ymmärsin, sillä itikoita oli aika paljon. Ne kuitenkin saivat pitää loimet yli lokakuuhun asti ja ne jätettiin pois vasta silloin, kun lämpötila alkoi olemaan nolla aamuisin. Noin kuukausi tätä ennen olisi mielestäni ollut sopivampi aika tälle...
 |
| Tässä Romario loimineen - plussana vielä sadeloimi |
Romario ja Ryttis saavat kuitenkin aiiiina sadeloimen jos tuule hiukankin, ja asteita on yli viisi. Tämä kuulostaa minulle jo hätävarjelun liioittelulta... Paksukarvaiset ponit, kuusi astetta pakkasta, loimet niskaan.... Kun tiedän itse ottavani ponit sisälle, jätän joskus loimet pois.
Jos muuten joku ihmettelee yllä olevan kuvan "kuonokoppaa" se oli Romariolla lumien tuloon asti - se auttamattomasti ahmii kaikki ruokansa ja varjelee heiniään kuin nälkään nääntyvä viimeistä palaansa.
Riimunnaru täällä kotona asetaan hevosen posken kohdalla olevaan neliönmalliseen palaseen, eikä siis suinkaan siihen leuan alla olevaan renkaaseen. Tämä oli ja on edelleenkin mielestäni aivan järjetöntä. Vien joka arkipäivä isot hevoset Roquette ja Axolette tarhaan, jos oikeasti laittaisin riimunnarun näihin minun puolimmaisiini renkaisiin, ei hyvää seuraisi. Kokeiltu on, ponien kanssa. Kun hevonen yrittää lähteä ja nykäisen takaisin, saan ei-toivotun vieraan syliini, sillä sen sijaan että se vaikuttaisi taaksepäin, se vaikuttaakin sivulle päin. Ei hyvä! On kai sanomattakin selvää että jätin tämän tavan pois heti...
Ratsastukseen ponit saivat kesällä aina korvahuput - ettei kärpäset haittaa. Nykyään niille laitetaan heijastinratsastusloimet. Kuolaimina toimivat pelhamit, jotka tuntuvat myöskin hieman hätävarjelun liioittelulta. Toki tytöt ovat oikeasti ikäisekseen todella helläkätisiä, mutta niiden käytön syyksi ilmoitettu "hätäjarru maastossa" on kuitenkin mielestäni aika turha. Jos ponit oikeasti päättäisivät lähteä, ne lähtisivät. Nämä kuolaimet painavat ihan tolkuttomasti. Ilman leuan alta kulkevaa remmiä niitä ei kuitenkaan kuulemma käytettäisi, sillä niistä Lisbeth ei pidä. Axolettella sain kuitenkin käyttää ihan kolmipaloja.
Satulat ovat vähän "tee-se-itse" -malleja, sillä niihin on tehty romaaneja itse. Poneilla on todella hankalat selät - 18-vuotiaan veteraani Romarion selkälihakset ovat tippuneet ja sen säkä on kuitenkin korkea. Ryttis on erittäin leveä, mutta kuitenkin todella lyhytselkäinen, säkää sillä ei oikein ole. Lisbeth on ompelukoneineen kuitenkin hieman muokannut näitä ja tällä hetkellä ne tuntuvat toimivan.
Nyt runsaan lumentulon kanssa sain kuitenkin kohdata sen naurettavimman jutun. Tilsojen tulon takia minua kehotettiin puhdistamaan hevosten kaviot ennen ulosvientiä. Jos olet hiukankin hevosihminen, purskahdat nauramaan tässä vaiheessa. Jos kavioidenpuhdistus ennen ulosvientiä ehkäisisi tilsoja, olisin onnellinen ihminen! Se ei kuitenkaan käy näin. Noh, sen asian kait sitten tajusivat he itsekin, sillä huomenna meikäläiselle näytetään kuulemma joku toinen kikka... Noh, sanonpahan vain, että jos sitä käytettiin tänään, niin harmi vain, kaikki hevoset tulivat sisälle lumikokkareet jaloissaan.
Huh! Mahtoikohan siinä olla tarpeeksi informaatiota yhdelle kerralle? Huomatkaa kuitenkin että osa näistä jutuista on sellaisia, mitä me siis tehdään täällä kotona. Tällä en siis tarkoita koko Ruotsia. Meillä kotona on kuitenkin hevosia kasvatettu kauan ja niistä on palkintoja todisteena. Kummatkin vanhemmat ovat aikoinaan kisanneet ja olleet paljon hevosten kanssa tekemisissä (Jonas ei kyllä nykyään enää).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti